Lääkärit ja sairaanhoitajat työajallla ja työvaatteissaan! Siinä näette mitä muslimit tekevät vähemmistönäkin tietyn määrän valtaa saadessaan ja samaa ne tekisivät hunnut päässä poliiseinakin.

Pitääkä muslimipotilaiden saada uskolleen sopivaa ruokaa sairaaloissa, kysyn minä Nasima Razmyarita ja vastaan omasta puolestani: Kyllä.

Pitääkö muslimien rukouskutsu voida huutaa minareeteista, kysyn edelleen ja hän vastaa kyllä. Siihen minä vastaan jyrkästi EI, koska eihän muslimienkaan tarvitse kuunnella Suvivirttä, eikä mitään kristinuskoon kuuluvaa.

Muutamia vuosia sitten tuosta asiasta oli kovat keskustelut Israelissa ja silloinkin se koski vain sitä aamulla viideltä loilotettavaa rukouskutsua.

Koska Israel on demokraattinen valtio ja siellä muslimit ja juutalaiset saavat asua missä haluavat ja totta totisesti niin tekevätkin, asuen ihan varallisuutensa mukaan sekaisin.

Ei missään muissa arabivaltiossa edes eri lahkoja edustavat muslimit voi asua keskenään, puhumattakaan kristityistä tai jesideistä. Palestiinalaisilla ei ole mitään ihmisoikeuksia yhdessäkään arabimaassa.

Laitan tähän alle Britanniassa rabbina ja lääkärinä toimivan juutalaisen Jerusalem Post- lehden kirjoituksen.

Ja koska afganistanilainen Nasima Razmyar on tuominnut meidät perussuomalaiset ali- ihmisiksi ja salonkikelvottomiksi, eikä meillä ole oikeutta osallistua tämän rakentamamme Suomen hallintoon:

Kabulin Korppi, tässä ihmisyyttä teille yli- ihmisille!

Tällä viikolla yksi ainoa tilasto pysäytti minut kylmästi. Kosher-aterioiden pyynnöt brittisairaaloissa ovat tiettävästi puolittuneet kahdessa vuodessa.

Tämä luku ei tarkoita, että puolet brittiläisistä juutalaisista hylkäsi uskonsa. Se tarkoittaa jotain paljon rumempaa. Se tarkoittaa, että juutalaiset juuri sillä hetkellä, kun he ovat sairaita, peloissaan ja riippuvaisia ​​​​vieraista, epäröivät ennen kuin rastittavat ruudun, jossa lukee: Olen juutalainen.

Kosher-aterian sairaalassa pitäisi olla tylsää, alaviite, yksi rivi ruokavaliolomakkeella, joka hukkuu kliinisen hoidon valtavaan koneistoon. Sen sijaan siitä on tullut hermojen koetus.

Kirjoitan tätä lääketieteen sisältä, en katsomosta käsin. Yhdistyneen kuningaskunnan kansallinen terveyspalvelu (NHS) on kouluttanut minut. Olen työskennellyt siinä, rakastanut sitä, väitellyt sen kanssa ja puolustanut sitä yli 40 vuotta, ja työskentelen siinä edelleen.

Parhaimmillaan se on yksi Britannian suurimmista moraalisista saavutuksista: hoitoa tarpeen, ei varallisuuden mukaan; muukalaista kohdellaan täsmälleen kuten lähimmäistä. Juuri siksi tämä hetki on niin tuskallinen.

Raportit jatkuvat. Juutalaista NHS:n henkilökuntaa eristetään. Juutalaiset potilaat tuntevat olonsa turvattomaksi. Potilaat pelkäävät kosher-ruutua.

Sydneyssä kaksi sairaanhoitajaa erotettiin virastaan, kun heidän väitetään kerskuneen kieltäytyvänsä hoitamasta israelilaisia ​​potilaita ja uhanneen vahingoittaa heitä. Britanniassa lääkäreitä on tutkittu väitetysti antisemitististen viestien perusteella. Nämä eivät ole enää yksittäisiä otsikoita. Ne ovat kaava.

Juutalaispotilaiden epämukavuus
Olkoonpa reilu, sillä oikeudenmukaisuus on kaiken ydin. Ylivoimaisesti suurin osa lääkäreistä ja sairaanhoitajista on kunnollisia, myötätuntoisia ja väsymättömiä, ja he kohtelisivat mitä tahansa potilasta ammattimaisesti ja inhimillisesti. Tiedän tämän sydämessäni, koska olen seissyt heidän rinnallaan vuosikymmeniä.

Mutta lääketiede perustuu luottamukseen, ja luottamus on hauras. Enemmistöä ei tarvita sen murskaamiseen. Tarvitaan näkyvä vähemmistö, institutionaalinen olankohautus, iskulause, jota heilutetaan "poliittisena ilmaisuna", hiljaa haudattu valitus, sääntelyviranomainen, joka on halukkaampi suojelemaan ideologiaa kuin rauhoittelemaan potilasta.

Kysymys, jonka juutalaispotilaat kuiskaavat, ei ole: "Ovatko kaikki terveydenhuollon työntekijät antisemitistisiä?" He tietävät, että vastaus on ei.

Todellinen kysymys on paljon kylmäävämpi: Kun makaan selälläni sängyssä, näkeekö ruiskua pitelevä, skannaustani lukeva tai kipuuni vastaava henkilö potilaan vai poliittisen symbolin? Tämän kysymyksen pitäisi kylmätä jokaista lääkäriä, joka sen kuulee.

Miksi Israelin vastainen viha on siis polttanut niin kuumaa osissa terveydenhuollon maailmaa? Osa vastauksesta piilee itse hoitoalan ammattien psykologiassa.

Tässä on myös moraalista turhamaisuutta. Koska korjaamme kehoja, imartelemme itseämme sillä, että politiikkammekin on parantavaa.

Me olemme myötätuntoisia; siksi kenet tahansa leimaamme kärsimyksen aiheuttajaksi, hänen täytyy olla moraalisesti sairas ja ansaita kaikki, mitä tulee.

Kun tämä harppaus on tehty, israelilainen potilas lakkaa olemasta herra Cohen sängyssä 6. Hänestä tulee Gazan, pääministeri Benjamin Netanjahun, Israelin puolustusvoimien, kolonialismin, apartheidin, kansanmurhan ja jokaisen sairaalan porttien ulkopuolella huutavan kyltin sijainen.

Rabbi lordi Jonathan Sacks opetti, että antisemitismi muuttuu selviytyäkseen. Yhdessä ajassa juutalaisia ​​vihattiin uskontonsa vuoksi, toisessa rotunsa vuoksi, ja meidän aikanamme heitä vihataan antisionismin kielellä.

Pukujen puku muuttuu; ikivanhat koneet jauhavat eteenpäin. Juutalainen kutsutaan jälleen selittämään maailman tuskaa.

Sairaala ei ole keskusteluhuone. Osasto ei ole protestimarssi. Potilas ei ole kyltti. Valkoinen takki on olemassa politiikan peittelemiseksi, ei sen levittämiseksi.

Ovatko juutalaispotilaat siis turvassa? Kliinisesti, valtaosassa tapauksia, kyllä, koska tunnen liian monta hyvää ihmistä väittääkseni toisin.

Mutta emotionaalisesti ja institutionaalisesti jokin on mennyt vaarallisen pieleen, kun potilas tuntee, että hänen on peitettävä henkilöllisyytensä tunteakseen olonsa turvalliseksi. Potilas, joka on liian peloissaan pyytääkseen kosher-ruokaa, ei saa samanlaista hoitoa, olipa leikkaus kuinka virheetön tahansa.

NHS rakennettiin yhden rikottoman lupauksen varaan. Se ei koskaan kysy, oletko rikas vai köyhä, harras vai maallinen, musta vai valkoinen, muslimi, kristitty, juutalainen vai ateisti.

Se kysyy vain, mikä on vialla ja miten se voi auttaa. Jos juutalaiset nyt tuntevat, että heidän on painettava päänsä alas, taskutettava symbolinsa, vältettävä hepreaa, sanouduttava irti Israelista ja näännyttävä hiljaa sen sijaan, että pyytäisivät kosher-ruokaa tunteakseen olonsa turvalliseksi brittiläisellä osastolla, niin tuo lupaus on rikottu. Ei taipunut. Rikottu. 

Kirjoittaja on rabbi ja lääkäri. Hän kirjoittaa ja opettaa juutalaisesta etiikasta, johtajuudesta ja selviytymiskyvystä. Hänen töitään on saatavilla osoitteissa rabbidrjonathanlieberman.substack.com ja youtube.com. @rabbidrjonathanlieberman.